Kalligrafia on taitoa kirjoittaa käsikirjoitusta siten, että se ilmaisee kirjoitetun kauneuden itse kirjainten muodostuksessa.

Kalligrafialla on muinaiset juuret ensimmäisissä tallennetuissa ilmaisumuodoissa: esi-isiemme luolamaalauksissa noin 25 000-30 000 vuotta sitten. Lopulta tämä kuvallisen viestinnän muoto tyyliteltiin noin vuonna 3500 eaa. Egyptin hieroglyfien kehittyessä. Foinikialaiset seurasivat noin 1000 eaa. jolla on yksi varhaisimmista aakkosista – täysin erilainen kirjoitusjärjestelmä siinä mielessä, että jokainen symboli edusti ääntä eikä ideaa tai kuvaa. Monet kansat, mukaan lukien kreikkalaiset, omaksuivat ja muuttivat foinikialaisia aakkosia. Roomalaiset omaksuivat kreikkalaiset aakkoset ja mukauttivat sen latinaan sopivaksi.

Latina vie meidät sen alkuun, mitä monet ihmiset pitävät modernina kalligrafiana. Se oli keskiajan kaikkivoimien kirkkojen kieli, jolloin munkit olivat yhteiskunnan ainoita lukutaitoisia jäseniä. Yksi heidän tehtävistään oli sitoa Jumalan sana paperille kirjoittamalla muinaisia tekstejä koristekirjoihin pyhän eliittien ja kuninkaallisten luettavaksi. Munkit lisäsivät käsikirjoitukseen kukoistavan tyylin, joka lisäisi kirkkautta itse kirjaimiin ikään kuin tekisi kirjoituksista niiden välittämien pyhien sanojen arvoisia. Tyyli oli myös taloudellisesti kapea kalliin paperin säästämiseksi. Se tunnettiin goottilaisena, ja se oli eurooppalaisen kalligrafian alkuperäinen muoto sellaisena kuin me sitä nykyään ajattelemme.